Loppu. The end. Slutet.

Pois mukavuusalueelta. Ainoa asia joka jäi mieleen päättötyön infotilaisuudesta. Koko projekti oli täysin pois mukavuusalueeltani. Viisi tekstiä, kaikki erilaisia. Ei kuulosta pahalta, ja ei välttämättä olisi edes ollut niin paha, jos olisin ollut organisoituneempi, ja ahkerampi.

Selasin tekstejäni ja alkoi naurattaa. Naurua, itkua, löysäilyä ja paniikkia. Siitä on minun päättötyöni tehty. Ottaen huomioon paniikin ja löysäilyn, olen aika ylpeä. Olen mielestäni saanut aikaan asiallisia ja hyvärakenteisia tekstejä, jotka kuvastavat minua. Aina voi parantaa, mutta oppimassahan tässä ollaan.

Joka kirjoitushetken alussa tuntui, ettei siitä tule mitään. Pikkuhiljaa siitä kuitenkin tuli luontevampaa. Pääsin toteuttamaan itseäni paremmin kuin ennen, ja uskalsin ottaa riskin tuomalla esiin henkilökohtaisia aiheita ja ajatuksia. Häkellyin saamastani palautteesta ja se todellakin auttoi niinä vaikeina hetkinä.

Ylpein olen kuvauksestani. En ole koskaan jakanut sellaista tunnemäärää tekstin muodossa, ja vielä näin avoimesti. Tekstin julkaisu ahdisti, mutta saamieni kommenttien jälkeen se tuntui hyvältä. Hämmennyin kun ystäväni sanoivat itkeneensä. Yleensä minä olen se, joka itkee muiden tekstejä luettaessa.

Koko yhdeksäs vuosi on ollut mukavuusalueelta poistumista. Koen muuttuneeni niin kirjoittajana, kuin ihmisenäkin. Asiat muuttuvat nopeammin kuin osaamme kuvitellakaan, ja mukana on vaikea pysyä. Tässä nopeassa muutoksessa kirjoittaminen on auttanut. Olen voinut pysähtyä, ja koota ajatukseni paperille. Se on selkeyttänyt asioita ja tuonut uusia näkökulmia. Tulevaisuudessa yritän muistaa välillä pysähtyä, ajatella ja kirjoittaa.

Tähän loppuu siis äidinkielen päättötyöni, ja tämän blogin kirjoittaminen.

Kiitos todella paljon kaikille, jotka ovat lukeneet tekstejäni, antaneet palautetta ja auttaneet kirjoittamisessa.

Julia