Miika Nousiaisen esikoisteos Vadelmavenepakolainen (2007) seuraa suomalaisen Mikko Virtasen
elämää vuosien 2002 ja 2010 välillä. Hän työskentelee suomalaisessa IT-alan
firmassa ja seurustelee suomalaisen Tiinan kanssa. Mikko kuitenkin poikkeaa
muista suomalaisista, koska vihaa kansallisuuttaan. Hän kokee olevansa
kansallisuustransvestiitti, ja tuntee syvää rakkautta länsinaapuriamme Ruotsia
kohtaan.
1.1.2003
Vuosi vaihtui. Taas
yksi suomalaisena hukattu vuosi takana. Kansallinen kelloni tikittää
uhkaavasti.
19.6.2003
Raahaan kipeän kehoni
ylös sängystä. Katson otsikot Dagens Nyheteristä, Ruotsin väkiluku on jo lähes
yhdeksän miljoonaa. Täällä olisi yksi lisää.
Koko elämänsä ajan Mikko on yrittänyt ruotsalaistaa itseään.
Tämä tarkoittaa useita soittoja Ruotsin maahanmuuttovirastoon, sekä
ruotsalaisia sosiaalidemokratian päämiehiä ylistävä alttari kotona. Mikko on
intohimoinen kansankodin ihailija ja tekee kaikkensa päästäkseen asumaan tuohon
kutsuvaan valtakuntaan, mutta mitään pätevää syytä ei ole.
Virtanen kouluttaa itseään ruotsalaiseksi keinolla millä
hyvänsä. Hän opettelee länsigötanmaalaisen murteen, salakuuntelee ruotsalaisia
perheitä lomallaan Thaimaassa, murtautuu yhden asuntoon ja viettää joulua
palkatun vaimon ja lapsien kanssa. Joulu menee kuitenkin pahasti pieleen kun
asunnon omistaja palaa aikaisemmin lomaltaan. Mikko pakenee Tukholmaan missä
hän törmää elämäänsä kyllästyneeseen Mikael Anderssoniin.
Mikaelin hartain toive on päästä pois karusta maailmasta
tuonpuoleiseen. Hän on menettänyt perheensä, työnsä ja ystävänsä. Epätoivoinen Mikko
saa idean jaettuaan elämäntarinansa Mikaelin kanssa. Mitä jos Mikael
kouluttaisi hänestä aidon ruotsalaisen, jonka jälkeen hän ottaisi Mikaelin
henkilöllisyyden ja koko elämän. Sopimus kuulostaa mainiolta, sillä molemmat
saavat haluamansa, Mikko ruotsin kansalaisuuden ja Mikael kuoleman.
25.5.2006
Palautan Jean
Sibeliuksesta, Keijo Rosbergista ja Arja Saijonmaasta kirjoittamani esseet jo
torstaina. Mikael lukee ne läpi ja ilmoittaa kurssin hyväksytyksi. Hän ei
tajunnut kapinaani. Sibelius on ruotsinkielinen, Keijo Rosberg on syntynyt
Ruotsissa ja Arja Saijonmaa on nykyisin ruotsalainen.
Kahdeksan kuukauden koulutusjakso sujuu miehiltä mainiosti. Vähän
liiankin mainiosti. He tekevät kaikkensa jotteivät kiintyisi toisiinsa, sillä
se hankaloittaisi suunnitelman toteuttamista. Mikosta muuntuu kuukausien
mittaan mainio Mikael Andersson Ruotsin Göteborgista, mutta myös miesten suhde
muuttuu läheisemmäksi. Mikael on Mikon ensimmäinen oikea ystävä, joka ymmärtää
hänen tilanteensa ja haluaa auttaa.
11.9.2009
Mikael on ystäväni,
hän olisi tulevan laajan ystäväpiirini ensimmäinen ystävä. Haluaisin keksiä
tavan, jolla voisimme molemmat jatkaa elämäämme. Joinain hetkinä toivon, että
hän olisi muuttanut mieltään ja vaatisi saada jäädä eloon. Jos hän vaatisi, en
pystyisi kieltämään.
Jakso lopetetaan Pohjois-Ruotsissa vaellukseen, jonka
viimeisenä iltana Mikko syöttää sopimuksen mukaan Mikaelille myrkyn. Ero on
vaikea miehille, mutta sopimusta ei rikota. Mikko, nykyiseltä nimeltään Mikael,
on viimein saanut toivomansa paikan ruotsalaisesta yhteiskunnasta, vaikka se
teki kipeää.
22.9.2006
Miten tutulta kaikki
tuntuukaan. Äänet, hajut, koko ympäristö. Tunnistan jopa ihmisten ilmeet. Ne
ovat niin tyypillisiä länsigötanmaalaisia ilmeitä, että oikein hirvittää.
Samalla minua naurattaa. Mitäs me länsigötanmaalaiset. Kotiin on mukava palata.
Aina yhtä mukava.
Mikael sopeutuu nopeasti ”tuttuun” ympäristöön. Hän saa
työpaikan (väärennetyillä työ- ja koulutodistuksilla) ruotsalaisesta
IT-yrityksestä, asuu mukavassa asunnossa ”lapsuutensa” kaupunginosassa
Majornassa, ja pian tutustuu kauniiseen Mariaan.
27.10.2006
Hän on hieman samalla
tavalla suorasukainen kuin tyttöystäväni Tiina Suomessa, se joka lopulta lähti
kesken kalaasin. Nyt minä olen terve ja
valmis ehjään ihmissuhteeseen.
Puolen vuoden seurustelun ja yhdessä asumisen jälkeen Mikael
kosii Mariaa. He viettävät häitä, joihin sisältyy ei-toivotun suomalaistutun
poistaminen kuvioista, ilmoittavat saavansa kaksoset, ja pian muuttavat
isompaan asuntoon Johannebergiin. Mikael on mukana talotoimikunnassa, isien
kokkikerhossa ja kasvattaa rakkaita lapsiaan, Olofia ja Annaa, jotka ovat
saaneet nimensä kahden tärkeän sosiaalidemokraatin mukaan.
Ruotsalainen yhteiskunta on lähtenyt Mikaelin mielestä
laskuun. Kansankoti tuntuu kaukaiselta kun Volvotkin
kiitävät individualismin alttarille. Onneksi on ihanat lapset ja rakastava
vaimo. Pieniä riitoja ja valkoisia valheita saattaa muodostua, mutta se vain
vahvistaa tätä ruotsalaista avioliittoa.
11.12.2009
Lähden Thaimaahan
viikkoa ennen muuta perhettä. Näin minulla on aikaa etsiä meille sopiva saari.
Se on sopiva jos siellä on loiva ranta lapsille, mukavat bungalowit, halpa
ravintola ja paljon ruotsalaisia, mutta ei vanhoja tuttuja.
Lomamatka Thaimaahan tuntuu täydelliseltä mahdollisuudelta
pakoilla entisen Mikko Virtasen tuntevia ihmisiä. Pöytiä vedetään yhteen muiden
ruotsalaisperheiden kanssa ja kaikki sujuu hyvin. Yhtäkkiä ihmiset eivät enää
haluakkaan viettää Anderssonien kanssa aikaa. Lapset viedään muualle leikkimään
ja illallista syödään vain oman perheen kesken. Pian saarelle on ilmestynyt
poliisivene ja se ei tiedä hyvää. Mikael perheineen koittaa paeta mutta pieni
moottorivene on helppo saada kiinni. Maria on sekaisin tilanteesta, ei ymmärrä
mitä tapahtuu. Lapsetkin hätääntyvät. Kun Mikael Andersson, Mikko Virtanen
pidätetään on se ohi. Elämä onnellisena Ruotsin kansalaisena kesti kolme
vuotta. Hänen elämänsä tärkein ihminen ei tiedä kuka hän todella on. Kaikki on
nyt menetetty.
Mikko lähetetään vankilaan syytöksenä kahdesta murhasta ja
erilaisista väärennys- ja häirintäteoista. Lista on todella pitkä. Vankilassa
Mikko muuttuu. Hänen sellitoverinsa Pera herättää ajatuksia siitä, että Suomi
ei ole kummoisempi paikka asua. Kansankodin kulta-aika on mennyt ja jotenkin
Ruotsi tuntuu tökkivän.
Pera on kirjassa vain muutaman sivun verran, mutta
mielestäni hän on Mikon tärkein ihmissuhde. Mikon aiemmat suhteet ovat olleet
mielenvikaisia ja niiden tarkoitus on ollut täysin väärä. Pera on ihminen joka
tietää kuinka paljon paremmalta länsinaapuri voi tuntua, mutta nopeasti lyödä
kasvoille.
12.4.2010
Perasta eroaminen on
vaikeinta. Olemme erilaisia, mutta silti jonkinlaisia sielunveljiä. Lupaamme
tavata kun kakut on istuttu. Se on lupaus joka pitää. Pera on ystäväni, Pera on
suomalainen. Halaamme hyvästiksi.
Pera lompsii
työpajalle ja vartija tulee hakemaan minua. Hän ohjaa minut Ruotsin
vankeinhoitolaitoksen autoon. Pihalla odottaa suomalainen vanginvartija, joka
on tullut hakemaan minut kotiin. Istun autossa suomalaisen ja ruotsalaisen
vartijan väliin. Tällaisessa välikössä minä olen koko elämäni viettänyt, tuntuu
ihan kotoisalta.
Kirjan lopetus kiteyttää koko kirjan sanoman todella hyvin.
Mikko anoo siirtoa suomalaiseen vankilaan, pois Ruotsista. Hän on viimein
löytänyt itsestään sen kansallisuuttaan arvostavan miehen, joka on aina
pyrkinyt olemaan, mutta vain kohdistanut arvostuksen väärään maahan.
Kirja saa ajattelemaan omaa isänmaallisuutta ja sekopäisiä
suomalaisia. Olemmeko kirjan takakannen kuvaamia mörököllejä, ahdistuksen ja
huonon itsetunnon ruumiillistumia? Onko maamme oikeasti maailman paras, niin
kuin se vanha tutkimus väitti?
Vaikea sanoa, mutta kirja oli viihdyttävä kuin mikä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti