Suuri kirkko on lähes tyhjillään. Melankolinen urkumusiikki kuitenkin
täyttää sen.
Kuparinen alttaritaulu heijastaa kynttilöiden valoa. Alttarin
yläpuolella roikkuu purjeveneen pienoismalli. Ukki tykkäsi purjehtimisesta.
Hiekanvärinen puinen arkku on arkinen, mutta elegantti. Mitään turhia
koristeita ei tarvita, ei tarvinnut vaatimaton isoisänikään.
Kirkkosalin ainoasta ikkunasta näkyy ulos hämärään, harmaaseen
tammikuuhun.
On aika nousta laskemaan ruusut arkulle.
Valkoinen ja vihreä näyttävät todella kauniilta arkun päällä.
Pappi aloittaa puheensa, ja lausuu heti alkuun psalmin numero 23.
"Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni
päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti."
Kyyneleet alkavat väkisinkin valua poskiani pitkin.
Pappi jatkaa puhettaan, kertoen Ukin suhteesta omiin lapsiinsa, meihin
lapsenlapsiin ja työhönsä rehtorina ja pappina.
Hymyilen aina välillä kyynelteni läpi, mutta se on huomaamatonta.
Ukki siunataan lepoon, niille kuuluisille vihreille niityille.
Pian arkku nostetaan ja kannetaan autoon.
Tilanne on hämmentävä. Itse olen jo lopettanut itkemisen, mutta tuntuu
kuin kaikki muut perheenjäseneni ja sukulaiseni itkisivät yhä. En tiedä kuinka
reagoida, joten otan siskoani kädestä ja seison hämmentyneenä.
Siirrymme pieneen saliin muistotilaisuuteen ja ruokailemaan. Pian suru
ja haikeus muuttuu hymyksi ja nauruksi. En muista yhtäkään surullista tai
vakavaa tilannetta Ukin kanssa.
Kuvia on aseteltu pöydälle adressien viereen. Kuvia kesämökiltä,
ulkomailta, kotoa.
Viimeisen virren jälkeen, kirkko tyhjenee kokonaan.
Seuraavalla viikolla ovat itse hautajaiset.
Pieni uurna, samanväristä puuta kuin arkku, lasketaan Hietaniemeen
sukuhautaan.
Aurinko paistaa isomummin hautakiven takaa. Alueella on niin kaunista,
ettei 20-asteinen pakkanen haittaa ollenkaan, Kukkiin peitetty hauta erottuu
lumisen maan keskellä.
Illemmalla isovanhempieni asunnossa huomaan Ukin nahkaisen Raamatun
olohuoneen pöydällä. Pyydän Mummilta luvan tutkia isoisäni tärkeintä
työvälinettä. Vetoketju aukeaa sulavasti.
Post-it lappuja, alleviivauksia, papereita. Selaan koko kirjan läpi
ja tutkin jokaisen lapun.
Käännän viimeisen sivun ja sydämeni hypähtää.
Sinisellä paperilla on otsikko: Kastetilaisuus: Anna Julia.
Ukin puhe jonka hän piti kastaessaan minut. Ukin puhe minulle.
Luen paperin kolmesti läpi vedet silmissä.
Asettelen paperit takaisin paikoilleen ja suljen vetoketjun hymyillen.
Aivan kuin Ukki olisi läsnä, puhumassa viisaita, opettavaisia ja
toiveikkaita sanojaan.
Ikäväni on suuri, mutta tiedän tapaavamme jälleen.
Lepää rauhassa Ukki, rakastan sinua ikuisesti.
